keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ajantappoa






Vielä ehtii pienen postauksen ennen muuttoa! Kärsimättömänä jo oottelen perjantaita jolloin saadaan avaimet käteen, tutkaileen ja siivoamaan uutta kotia :) 

Jotta aika kuluisi joutuisammin ajattelin keksiä käyttöä valkoiselle jämäkangaspalalle. Luonnostelin ensin paperille siirrettävän kuvan ja siirsin kankaalle käyttäen apuna leivinpaperia. Kun kuva oli jäljennetty kankaaseen päälle oli helppo piirtää kangastussilla. Kangastussi vaatii piirtämisen jälkeen silityksen, jotta väri pysyisi paremmin ja kestäisi pesua. Laiskana en ole aina jaksanut silittää ja ihan hyvin on väri pysyny, hiukan kylläkin haalistunut, mutta ei näytä sitten niin tussilla piirretyltä. Tämä tekele luultavasti päätyy jossain vaiheessa tyynynpäälliseksi kunhan muutosta ensin selvitään ja ompelukone joskus kaivautuu kaapista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti