keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sisustuskirjojen lumoissa








 





Eräältä kirjasto keikalta jo palautuneen kirjan sisältöä. Löytyi ah, vinkkejä tauluseinään ja paljon muutakin. Viime kerralta mukaan tarttui kirja nimeltä; vanhan tavaran uusi koti (ideoita sisustukseen kirppiksiltä ja kierrätyksestä). Niiin inspiroiva teos.

tiistai 22. helmikuuta 2011

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Numeroita ja venäjää

Ei en ole piirtänyt, saati maalannut. Äiti soitti eilen ja kysyi heti kun tuli puhetta taulusta, että olenko alkanut maalaamaan? Tuntuu, että moni muukin sitä odottaa, mutta eihän luovuutta voi hoputtaa ;) No kai tämäkin jonkinlaiseen taiteeseen kallistuu, tai ainakin askartelun suuntaan.

Taulut on maanneet muuton jäljiltä vielä kaapissa. Odotan lisää kehyksiä, jotta saisin rysäyttää ne sitten kerralla seinälle. Ikean tusinakuvakehys on kaipaillut sisäänsä jotain omaperäisempää. Mikä tylsempää kuin taulu joka löytyy lähes jokaisen seinältä..Pääsivätpä sitten matkan varrelta kerääntyneet "aarteetkin" esille.

Projektiin tarvitsin:

-ompelukone
-kuumaliimapistooli
-paperi/puuliimaa
-lehtipisteestä dyykatty kirja
-sakset
-mitta
-lyijykynä
-junavaunun numeroita (siivooja/sekatyömies ajoilta)
-pieniä nauloja takalevyn kiinnitykseen (niittikone hakoteillä)









Paperin ompelu sujui hyvin kun varovainen oli. Ihastuin kyllä tilkkumaiseen tulokseen niin, että tiedä vaikka innostuisin lisääkin näitä ompelemaan. Lampunvarjostinta tai jotain.. 









Mallailua, asettelua ja näppien polttoa kuumaliiman kanssa..





 (Sadasosa mahaakin tunkenut kuvaan...)







Venäjän kielen opiskelu on jäänyt vähemmälle, joten toivottavasti teksti ei nyt mitään aivan hirveyksiä sisällä ;)

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Vieno Valo






Vieno kylmä valo vaeltelee ikkunoista. Alkaa tuntumaan jo keväältä, sen lämpö vain puuttuu. Päivät on mennyt lähinnä sisällä, mittarin näyttäessä -30 astetta. Koirankin varpaita palelee, täytyi kaivaa sille laatikosta pienet sukat jotta sai asiansa pikaisesti toimitettua.

Olen höynähtänyt purkkeihin ja purnukoihin, lasisiin. Niitä onkin kulkeutunut kirppareilta monia mukana. Erityisesti vanha lasi viehättää, uusi harvoin lähtee mukaan. Kansi pitää myös ehdottomasti olla lasinen :). Pieniä tulee vastaan, mutta isompaa purkkia kaipailen. Useampaakin. Nätiksi riviksi pöydälle, makaronit, pastat, jauhot...

Ompelukonetta olen lämmitellyt. Ystävän toimeksiannosta ompelin kaksi paria verhoja ja tyynynpäälliset odottavat vielä vetoketjua. Sitten täytyisi jotain omaa projektia alkaa virittelemään tai kaivaa taas pölyttymään jäänyttä "taiteilija laukkua". Kirjastosta viime kerralta lainaamat pastelli ja vesiväri oppaat vähän houkuttaisivat, mutta olo on aikaansaamaton siihen suuntaan. Kun päästää ajan venymään liian pitkäksi ja taidot ruostumaan niin on työn takana saada taas otetuksi kynä käteen. Mutta jonain päivänä, ehkä jo tänään?





tiistai 8. helmikuuta 2011

Ukkilan aarteita








Viikko on uudessa kämpässä asusteltu ja sisusteltu. Vielä ollaan vähän rempallaan ja tavarat hakee lopullista paikkaansa. Kaipaa verhoa, taulua, patjaa, tiskikonetta.. 

Vkl:ksi suunnattiin maalle. Tietysti mitta kädessä ukkilaan sopisiko vintillä majaileva lasten sänky varmasti pienen miehen huoneeseen. Sopi se, ja jäi vielä monta senttiä liikkumatilaa kaapin oville. Muutaman pinnan joutuu poistamaan, että pääsisi itsekin pois sängystä.