keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ajantappoa






Vielä ehtii pienen postauksen ennen muuttoa! Kärsimättömänä jo oottelen perjantaita jolloin saadaan avaimet käteen, tutkaileen ja siivoamaan uutta kotia :) 

Jotta aika kuluisi joutuisammin ajattelin keksiä käyttöä valkoiselle jämäkangaspalalle. Luonnostelin ensin paperille siirrettävän kuvan ja siirsin kankaalle käyttäen apuna leivinpaperia. Kun kuva oli jäljennetty kankaaseen päälle oli helppo piirtää kangastussilla. Kangastussi vaatii piirtämisen jälkeen silityksen, jotta väri pysyisi paremmin ja kestäisi pesua. Laiskana en ole aina jaksanut silittää ja ihan hyvin on väri pysyny, hiukan kylläkin haalistunut, mutta ei näytä sitten niin tussilla piirretyltä. Tämä tekele luultavasti päätyy jossain vaiheessa tyynynpäälliseksi kunhan muutosta ensin selvitään ja ompelukone joskus kaivautuu kaapista.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Leikekirjan väsäämistä

Tyypillistähän on, että kun on löytänyt suosikkituotteen tietystä liikkeestä niin sitä ei parin vuoden päästä enää saakkaan. Vastaavia olen etsinyt kaikista vastaantulleista liikkeistä, samankaltaista hinta/laatusuhteella ei ole löytynyt. Prisma ja kovakantiset kierreluonnosvihkot paksuilla sivuilla huokeaan hintaan verrattuna muihin liikkeisiin.

Olen hankkiutunut eroon vanhoista sisustuslehti pinoista leikkelemällä mieluisimmat jutut ja kuvat talteen. Jäljellä on siis kasa leikkeleitä odottamassa parempaa paikkaa. Sijoituspaikaksi olin juurikin ajatellut tälläistä kovakantista paksusivuista luonnosvihkoa..

Uupuneena etsintöihin suuntasin kirjahyllylleni missä makoilee parikin tyhjänpanttina lojuvaa kirjaa. Vanha kirja saa uuden elämän leikekirjana.



Ennen.



Päällystys mustalla kartongilla.



Taivuttelua ja leikkelyä.



Teipillä kiinni. Huom. kannattaa varmistaa ennen teippausta että, kirja myös sulkeutuu sen jälkeen.



Valmis leikekirja päältäpäin (kansitekstit ja kuva puuttuu). Varmistin teipillä eniten koetuksella olevat kohdat.
Valmista leikekirjaa sisältä:











Vielä saa varmasti menemään parikin iltaa liimaillen ja leikellen, mutta mikäs sen mukavampaa aivolomaa.. :)


maanantai 10. tammikuuta 2011

Sisustuskärpäsen puremako vai pesänrakennusvietti?

Tai sitten molempia. Loppukuun muutto saa sormet jo syyhyämään mitä voisi keksiä 15 tulevalle lisäneliölle. Muuttaminen on kivaa, siis se muuttaminen ja sisustaminen, lisätilan saaminen ja varsinkin se, ettei enää tarvitse kivuta portaita.  Vähemmän kivaa on se, että kun kämppä on irtisanottu, alkaa mieletön lappurumba paikasta A paikkaan Ö.

Vkl:na kävimme yllätys visiitillä ikeassa ystäväni kanssa. Mukaan tarttui ale-kankaita ja poistopisteestä aluslakana ja kaksi isoa sohvan tyynynpäällistä (vetoketjullista) yhteishintaan 5e. Ei paha siis. Kaksi tyynynpäällistä ajattelin laittaa lattiatyynyiksi kuten alla olevissa kuvissa tai sitten odotella vielä parempaa ideaa.






Tulevaan kämppään olisi myös kiva saada jonkun näköinen olohuoneen pöytä kun sellaista ei vielä ole. Haluaisin matalana, puisena(leveinä lankkuina), kuluneena ja rouhean näköisenä ja ehkä myös pyörillä kuten kuvassa, mutta taidan saada odottaa vielä monta vuotta kunnes semmoinen pöytä on meillä mahdollinen. Ei varmasti pysyisi aloillaan ja olisi aina täynnä kaikkea muuta kuin kauniita sisustusesineitä (huokaus).





Lamppuakin olen ostellut eräällä ostetaan/myydään palstalla yli viikon ajan samalta myyjältä ja huomenna toivottavasti jo ratkeaa tuleeko kauppoja. Keittiöön olen siis haaveillut ikean kulla valaisimesta, jossa on häikäisysuojat pehmentämässä valoa. Ajoittaista migreeniä omaavalle ihmiselle siis hyvä ja jos ei tykkää, että valo posottaa silmille :). 

Hankintalista on pitkä, hulluutta tai ei, puremineen tai ei, täytyy nauttia tästä suunnittelun ja sisustuksen huumasta vielä ennen kuin toinen verottaja iskee ;)


perjantai 7. tammikuuta 2011

Tilkkupeitto valmistui!

Monta päivää vallinnut lankojen ja kankaiden kaaos häipyi eilen illalla :). Ompelukone ja saumuri saavat odottaa kaapissa seuraavaa projektia, eli keinutuolin entisöintiä. Vielä ei ole sopivaa kangasta tullut vastaan. Yksi, ikean kangas, mutta sitä ei saanut kuin tuolin päällä valmiina, ei siis kankaana, hmp. Mutta tässä valmista tuotosta:




Tikkausta.



Googletin tikkausmalleja ja ne menivät vähän liian monimutkaiseksi meikäläisen alkeille ;) Monet suosivat myös käsintikkausta, mutta saa jäädä tulevaisuuden kokeiluksi. Koneella oli niin nopsa tikkailla kunhan mallailee takakankaan ja sisällä olevan viltin kohilleen ettei kangas jää ompeluvaiheessa rutuille. Peiton sisälle laiton ikean halpisviltin. Löysin tikkausmalleja etsiessä kivan blogin, josta löytyy paljon ideoita mm.lasten peittoihin!






Löytyy vinoa ja suoraa, mutta saahan se kädenjälki näkyä ;)

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Ikkunaremppaa viime kesältä

Viime kesänä kunnostin miehen "ukkilan" ikkunoita, jotka olivat päässeet ulkopuolelta heikkoon kuntoon. Toissa kesänä aloiteltiin purkamalla lattiasta mattoja ja poistamalla paljon hometta. Hometta on löytynyt joka paikasta, lattiasta, seinistä ja tuvan katosta. Kaikkea hometta ei ole vieläkään saatu poistettua ja tällä hetkellä ukkila tuntuukin ikuisuusprojektilta. Hitaasti hyvä tulee vai miten se oli.. Remppa etenee ainoastaan kevään ja syksyn välillä kun maalla ollaan ja aikaa liikenee.

En ole käynyt mitään koulutusta ikkunoiden entisöintiin, mutta netistä löytyy paljon tietoa. Museon korjauskortteja on myös hyödynnetty.


Tältä siis näytti lähtötilanne. Vesilistassa olevista tuuletusrei`istä oli vesi juossut sisään ja lahottanut monen ikkunan alalistan.


Joihinkin tuuletusaukkoihin oli tungettu paperia ja tässä ikkunassa se oli aiheuttanut koko alakarmin lahoamisen. Kitti oli huonossa kunnossa, lasit heiluivat, tiivisteet hapristuneet, ikkunat sisältä teipatut vedon estämiseksi, osa laseista rikki ja karmin ja seinän väli tilkitty vanhoilla vaatteilla. Eipä ihme jos on ikkunat vetäneet.


Ensimmäinen homma oli irrotella lasilistat ja lasit varovasti (lasit ja ikkunat numeroin). Maalin ja jumahtaneet kitin poistin lastalla ja kuumailmapuhaltimella. Yllä olevassa ikkunassa vaihdettu myös alalista. Alalista on valmistettu toisesta vanhasta ikkunasta joka ei ollut aivan yhteensopiva. Työvälineinä toimivat käsisaha, taltta, vasara ja puukko eli jälkikin on sen mukaista, mutta parempi näin, kuin entinen lahonnut :). Maalinpoiston jälkeen hionta.



Ennen kittausta ikkunat käsittelin uulan sinkkivalkoisella pellavamaalilla ja lasit kiinnitin lasitusnauloilla. Kitin valmistin itse kun ensimmäisen valmiskittitörpön kohdalla huomasin kuinka paljon sitä jo yhteenkin ikkunaan hupenee :). Annoin kitin kuivahtaa päivän pari ja maalasin kaksi kertaa uulan valkealla pellavamaalilla. Maalin kuivumista sai odotella välillä pitkäänkin kun ilmat olivat niin kosteat ja harmaat.


Valmista ikkunaa ulkoa..



ja sisältä.



Ikkunat oli kiinnitetty aikaisemmin nauloilla, mutta ne vaihtuivat ladosta vanhoista karmeista löytyneisiin ikkunansalpoihin. Ikkunansalvoista poistin myös maalit, hioin ja kiillotin. Varmaan olisi joku käsittelyaine ollut paikallaan ettei ruostuisi niin nopeasti. Maalarinteippi ei ollut minun heiniä, vaan siistimpää tuli mielestäni vapaalla kädellä sutien. Teipistä jäi mielestäni ikävät jäljet poistovaiheessa.

Hidasta hommaa, mutta palkitsevaa. En uskalla edes laskea montako ikkunaa on vielä jäljellä. Viime kesän saldona oli siis tuvan etelä- ja pohjoispuolen ikkunat ulkoa+karmit. Eteisen toisen ikkunan laudoitin (ikkunasta näkyi vain siivouskaappiin) ja toisen entisöin käyttäen toisen ikkunan ehjiä osia hyväksi. 

Ensi kesänä taitaa tulla taukoa, kun tuskin sitten jää paljon vapaa aikaa kahdelta pieneltä.. Ja taitaa ne liikenevätkin vapaa ajat mennä huokaistessa :)

maanantai 3. tammikuuta 2011

Tilkkuprojekti

Pari päivää sitten sain aikaiseksi aloittaa uuden tilkkupeitto urakan (elämäni kolmas). Tobias alkaa kasvaa sängystään ulos ja muutenkin olisi jo aika saada isojen poikien sänky. Ja tietysti tulevalle pikkusiskolle/veljelle täytyisi vauvasänky luovuttaa.

Kankaita tulee keräiltyä aina kun sopiva kappale tulee vastaan. Peiton valmistukseen olen käyttänyt joskus eurokankaasta ostamiani tilkkukankaita, kirppikseltä 1e/kpl lakanoita ja vihreä kangas on miehen ukkilan tyynykankaasta. Kirppiksiltä olen yrittänyt löytää, mutta harvoin tulee omaa silmää (ja kukkaroa) miellyttäviä  vastaan.


Ensiksi leikkelin paperista sabluunoita ja jäljensin lyijykynällä kankaaseen. Varmasti löytyy fiksumpiakin tapoja, mutta toimi eikä jäljelle jääneet kynän jälet näkyneet aplikoinnin jälkeen.



Neuloilla paikoilleen.. 



Jonka jälkeen ompelin aivan laidasta ja aplikoin. Koska en käyttänyt takana mitään vahvike kangasta niin sain muutamia ryppyjä aikaseksi..

Hankinta listalle meni uudet sakset, sen verran harmaita hiuksia kankaiden leikkeleminen teetti. Samalla voisin tilata työhuoneen (estäisi sabotointia), kuulosuojaimet (kiljuva poika) ja yhden kokonaisen päivän omille puuhasteluille ;)

Valmista saa vielä odottaa eikä työtahtia helpota yhtään uhmaikäinen ilkikurinen pieni mies :)