perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kaura-tattarileivät







Gluteenittomia leipäkokeiluja joista viimeisin tuotti onnistuneet mehevät teeleivät. Lisäillähän voi maun mukaan siemeniä, kuivattuja hedelmiä, marjoja tai hedelmä/kasvis raasteita. Pieni entisöimiskuntoinen laukku tarttui mukaan autotallikirppikseltä vitosella. 

Manteliset kaura-tattariteeleivät ( 9 kpl )

5 dl vettä
2 dl kaurahiutaleita
30 g voita
1 rkl hunajaa
2 tl ruususuolaa
2 dl tattarijauhoja
2 tl psylliumia
n. 10g kuivahiivaa
1-2 tl pellavarouhetta
 2-3 rkl auringonkukansiemeniä
12 mantelia pilkottuna

Keitä vesi kiehuvaksi ja heitä sekaan hiutaleet. Anna muhia pienellä lämmöllä niin, että hiutaleet puuroutuvat. Nosta liedeltä ja lisää voi, suola ja hunaja. Jäähdytä tovi ja kaada puuro kattilasta kulhoon. Lisää siemenet, mantelit sekä pellavarouhe. Sekoita keskenään tattarijauho, psyllium sekä hiiva ja lisää puuroon voimakkaasti vaivaten. Pyörittele jauhotetuilla käsillä pellille sämpylöiksi ja laita vedottomaan paikkaan n. tunniksi kohoamaan (esim.uuniin ennen paistoa). Älä peitä, koska kohotessaan leveävät ja kuplivat. Paista 225 asteessa kunnes pinta alkaa ruskistua nätisti (n.15min.). Anna jäähtyä ennen halkaisemista. 

2 kommenttia:

  1. Mietinkin juuri, että miten toteuttaisin gluteenittomat sämpylät. Kuulostaa hyvältä! Voisin laittaa vielä lupiini- ja kikhernejauhoja mukaan niin saan tuolle sintille ujutettua proteiineja, kun ei meinaa nyt mikään proteiinipitoinen maistua. Vaikka eipä sitä tiedä onnistuuko se ujuttaminen sittenkään, kun ei tuo ole mitenkään innostunut leivästäkään :/

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin kyllä itse kovasti näistä (lapsetkin) ja seuraava muokattu satsi oottelee juuri uuniin menoa :) Olen yrittänyt kehitellä itselle gluteenittomia leipiä ja vähentää yleensäkin gluteeniviljoja. Hiivaa vähensin kokeeksi nyt ja toimi oikein hyvin vähemmälläkin määrällä (muokkasin jo ohjeeseenkin).

    Tosi nopeat, voitakaan ei tarvitse erikseen sulatella. Heittelin vain epämääräisinä palloina pellille, mutta voisi myös ehkä toteuttaa peltileipänäkin jos taikina määrää lisäisi parilla desillä.

    VastaaPoista