keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Roskista ja kirppistä



Lamppu kirppikseltä 3e ja taustalla oleva vanha kultainen kehys dyykatty pihan roskiksesta. Kehykseen leikkasin vanhasta ikkunasta sopivan lasin sekä paksusta pahvista taustalevyn.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Satu: Pikku aasin uni





Pikku aasin uni

Iltaisin, kun päivän viimeiset auringon säteet leikkivät pienen aasin nenän päällä, 
luki äiti aasi sadun pienen lammen kalasta. Kalasta  mikä rakasti valoisia kesiä,
 mutta inhosi talven synkkyyttä, joka verhosi lammen pimeyteen puoleksi vuodeksi.

Eräänä iltana kun uni hiipi taas pienen aasin luomien alle, matkusti se unien junalla
 pienen lammen kalaa tapaamaan. Lammen rannalla syksyn tuulet pörröttivät aasin 
turkkia ja metsä kuiski talvea, silloin etsi ja huhuili aasi kalaa. Lammesta kuului ääni:
 "Miksi saavuit aasi pieni?. Talven tullen pimeineen et täällä enää ketään nää". 
Vastasi ja kysyi aasi: "Tulin kertomaan tähdistä ja kuusta, jotka valollaan talvisinkin
 taivaan meren täyttävät. Miksi silloin yksinään tänne jäisit kesää oottamaan?.
Tovin mietti ja aasia sitten kovasti kiitti. Ei ollut tiennyt kala, että talvenkin pimeässä 
voi ympärilleen nähdä.

Siitä lähtien matkusti kala aasin unissa ja äidin kertomassa sadussa talveksi 
taivaalle tähtien ja kuun luokse. Sieltä se katseli kun lumi ja jää peittivät lammen ja 
metsät maineen, jota vasten kuu ja tähdet kilpaa loistivat. Talven pimeän ja kylmän
 kadotti valo, joka toi kalan sydämeen lämmön, muiston kesästä jota se rakasti.

-Tany-


(Kuva: Kaksoiskuva, lyijykynä 2005) 


Voi kun joskus saisi aikaa työstää vaikka lyhytkin lasten satukirja kuvineen teksteineen. Kyllä varmasti senkin aika vielä koittaa, mutta liekkö ehtivät omat lapset sitä lukemaan.. Pienten lasten saduissa kuvat merkitsevät paljon enemmän kuin teksti, vaikka kyllä jokin pienikin juoni sadussa kuin sadussa täytyy olla. Satuillahan voi kuka vaan, ilman kirjan tekstejäkin. Sitä olen tehnyt itse isosiskon roolissa pikkusiskolle ja nykyään omille lapsille. Olen huomannut myös mieheni tekevän niin ja sama suosikkisatu saakin eri käsissä ainakin kaksi aivan erilaista kertomatapaa. Omat satuni ovat miehen satuihin verrattuna jännittävämpiä ja pelottavampia, kun mies taas tekee kanoja anastavasta ilkeästä ketustakin kiltin koiranpennun ;).

tiistai 3. tammikuuta 2012

Silmiinpistäneitä









 Mystisiä, hämäriä, arvoituksellisia ja kauniita kuvia: Memorabilia; Kristoffer Albrecht. 
 Vanhat lasit ukkilan seinän välistä, eristeen seasta.
Kivi, aarteeni, joka on kulkenut mukanani jo vuosia. Voisi jopa olla kivikautinen kirves tai ase, mutta en ole koskaan uskaltanut viedä tutkittavaksi ehkä senkin pelossa etten saisi enää takaisin.