torstai 29. syyskuuta 2011

Päivien viemää






Päivät juoksee samaa rataa. Lastenhoitoa, siivousta, pyykkiä, lastenhoitoa, siivousta, pyykkiä. Ruokailua, vaippoja, unia.. Vaatii taitoa saada tehtyä jotain muutakin. Kyllä uloskin pitäisi päästä, yllä toissapäivältä todistusaineistoa siitä. Uuden kameran ulkoiluttamista, toista kainalossa kiikuttaen ja toista syrjäsilmällä vahtien. Tunnustan myös käyneeni ikeassa vkl:na, ah, ja vauvan kanssa! Esikoinen jätti sellaiset "ikeatraumat", että en meinannut uskoa kuin vasta kassalla, että noin vain 4 tuntia hurahti ongelmitta. Kerennyt olen myös tänään kirppikselle, asenteella "löydöt tehdään aamusta, iltapäivällä voi jo toivon heittää". Asenne piti puoleen väliin kierrosta ja sitten ohitseni vilahti vanha herra mustassa, metallisessa ja teollisessa tyylissään. Piti pysähtyä ja kääntyä takaisin, silmäillä ja tutkailla. Hintakin oli silmää hivelevä. Lappu mukaan ja jatkamaan kierrosta. Muutama hetki eteenpäin, palasin ja kiikukin löydön kassalle turvaan. Eihän sitä tiedä, vaikka olisi tehnyt katoamistempun sillä välin ;). Seuraavaan päivitykseen lisää "hänestä", toivoen ettei tämä päivitys mene aivan viikkojen päähän :)

torstai 1. syyskuuta 2011

The pissapuu




Epätoivoista epätoivoisempaa opettelua sisäsiistiksi. Ensin oli vessatraktori ja nyt pissapuu.. mitähän sitten ;) Harvemmin sitä kyllä 18-vee vaipoissa enää kuljetaan onneksi :)